Prometheus-leirin tuki ry:n paikallistoiminta on alkanut jälleen Oulussa uusien vetäjien toimesta.

Tuuli Tervonen (keskellä) on yksi Oulun paikallisprotun seitsemästä vetäjästä. KUVA: Iiris Mäki

Oulun paiksu eli paikallisprotu on aloittanut toimintansa uudelleen yli kahden vuoden tauon jälkeen. Paiksun ensimmäinen tapaaminen koronapandemian alkamisen jälkeen houkutteli paikalle kolmekymmentä osallistujaa enimmäkseen Oulusta ja Oulun lähikunnista, mutta myös esimerkiksi Helsingistä asti. Osallistujissa oli niin edellisenä viikkona leirinsä käyneitä nuoria kuin vanhempiakin aktiiveja. 

−Hyvät vibat. Täällä on paljon porukkaa, toivottavasti tulee seuraavinakin viikkoina yhtä paljon, toteaa yksi paiksun järjestäjistä, oululainen Lenni Veteläinen.

Helteisessä Ainolan puistossa leikittiin keskiviikkoiltana perinteisiä protuleikkejä, kuten hedelmäsalaattia, norjalaista jalkaleikkiä ja yo man yo bitchiä. Lopuksi moni paiksun osallistujista kävi läheisellä Tuiran uimarannalla uimassa.

−On ollut protuisa tunnelma, aion tulla kyllä toistekin! kommentoi Malva Mäki, yksi paiksun ensikertalaisista.

Oulun paiksu kokoontuu joka viikko. Lisätietoa saa Instagramista: @oulun_paiksu