Salovaaran mukaan yhdistyksen pitäisi keskittää voimavarat aktiivipulan ratkaisemiseen.

Hallitukseen toisen kerran ehdolle asettunut Saara Salovaara. KUVA: Saara Salovaara

Prometheus-leirin tuki ry:n ylimääräinen yleiskokous järjestetään torstaina 30.6., ja kokouksessa järjestetään myös ylimääräiset hallitusvaalit. Ehdolle asettunut lahtelainen Saara Salovaara, 19, vastasi Protun kysymyksiin sähköpostitse.

Mikä on protutaustasi?

– Kävin oman leirini vuonna 2018. Sen jälkeen olen vetänyt leirejä, kouluttanut ja toiminut kaudella 2020-2021 hallituksessa.

Oletko ehdolla hallitukseen ensisijaisesti kaudelle 2021-2022 vai 2022-2023?

– Ensisijaisesti haen kaudelle 2022-2023.

Mikä sai sinut haluamaan lähteä hallitukseen?

– Alunperin vuonna 2019 halu ymmärtää Protun toimintaa kunnolla. Nyt tiedän paremmin, miten haluan Protun kehittyvän ja haluan olla osana edistämässä muutosta.

Olet ollut aikaisemmin hallituksessa kaudella 2020-2021. Mikä sai sinut pitämään taukoa?

– Protun ulkopuoliset kiireet, en ole ollut Suomessa. Nyt aikaa on enemmän ja olen taas samassa maassa.

Mikä tekee sinusta sopivan hallituksen jäsenen?

– Haluni muuttaa asioita.

Mihin suuntaan näet Protun kehittyneen hallitustaukosi aikana?

– Olen ollut vähän etäämmällä toiminnasta, mutta toivottavasti ainakin yhdistyksen toipuminen koronasta on alkanut.

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä yhdistyksen isoin ongelma?

– Mielestäni yhdistyksen isoin ongelma on aktiivipula ja aktiivien jaksaminen. 

Mitä asioita ajaisit eteenpäin hallituksessa?

– Koen, ettei Protun jatkuva pyrkimys kasvuun ole kovin kestävä ratkaisu. Kun leiri- ja leiriläismääriä kasvatetaan tai pyritään kasvattamaan, toiminnan laatu kärsii, jos aktiivien määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa. 

Keväällä hallitus teki uusia budjettipäätöksiä ja päätöksistä heräsi paljon keskustelua. Mikä on oma mielipiteesi aiheeseen?

– Mielestäni aktiivien jaksamisen ja hyvinvoinnin sekä toiminnan miellyttävyyden pitäisi mennä leirikeskuksen edelle.

Yleiskokouksen keväällä hyväksymien arvojen, vision ja mission pohjalta ollaan seuraavana tekemässä uutta strategiaa. Miten strategiaa pitäisi lähteä suunnittelemaan ja mitä pitäisi painottaa?

– Uutta strategiaa tulisi rakentaa sen pohjalle, mitä meillä nyt on. Aktiivipulaa pitää yrittää pienentää tekemällä toimintaan jäämisestä houkuttelevampaa leiriläisille. Sen lisäksi tiimiläisten saaminen mukaan myös muuhun toimintaan olisi osa tätä kehityspolkua. Vasta kun tekijöitä on enemmän, voidaan tehdä enemmän.

Kuinka pitkän aikavälin strategia hallituksen nyt pitäisi tehdä?

– Esimerkiksi kolmen vuoden strategia mahdollistaisi myös pitkän tähtäimen suunnitelmat ”korjaustöiden” lisäksi, mutta olisi riittävän lyhyt.

Mitä sanoisit ihmiselle, joka pohtii ehdolle lähtemistä?

– Ehdottomasti kannattaa lähteä ehdolle, jos siltä tuntuu!

Hallitukseen voi asettua ehdolle vielä yleiskokouksen aikana. Protu haastattelee kaikki ennen kokousta ehdolle asettuneet jotka tavoittaa ajoissa haastattelua varten.

Ehdolle voi asettua kuka vain yhdistyksen jäsen taustasta tai kokemuksesta riippumatta. Ehdokkaaksi voi asettua laittamalla vaalilautakunnalle sähköpostia osoitteeseen vaalit@protu.fi.

Juttua päivitetty 30.6.2022 18.17 lisäämällä kuva ja sen tiedot.