“Kielesi rajat ovat maailmasi rajat”, sanoo eräs opettaja ja tuijottaa syvälle silmiin. Kello on kohta tarpeeksi, jotta koulupäivä loppuisi, väsyttää, eikä kyse ole edes kielen tunnista vaan elämänkatsomustiedosta. Viimeisen tunnin ajan olen saanut kuunnella saarnaa siitä, kuinka ihmiset eivät enää opiskele kieliä tai arvosta niiden osaajia. “Kielten alkuperäinen merkitys on hukkunut”, opettaja sanoo. “Meidän pitäisi opiskella kieliä, jotta ymmärrämme toisiamme, ei siksi, että se näyttäisi hyvältä mahdollisen työnantajan silmissä.”
Viisas opettajani siteerasi edellämainitussa kohtauksessa filosofi Ludwig Wittgensteinia, joka pohti muun muassa kielen ja maailman suhdetta. Kenties opettajani sanoissa oli perääkin, ja ehkä tiukka kieltenopiskelun puolustuspuhe sai minut aloittamaan uuden kielen vielä abivuonna. Vaikka sanotaan, että luonnontieteet auttavat ymmärtämään maailmaa, eivät pitkä matematiikka tai lukuisat biologian- ja fysiikankurssit avartaneet näkökulmiani lainkaan. Kieltenopiskelu sen sijaan on saanut karistettua luuloni, että oma tapani nähdä maailma olisi ainoa – tai välttämättä edes oikea.
Tiesitkö esimerkiksi, että ranskan kielessä luku kahdeksankymmentä muodostetaan sanoilla quatre-vingt, ‘neljä kahtakymmentä’? Tai että kroatian kielen sana noćas voi tarkoittaa sekä viime, tätä että seuraavaa yötä? Venäjän kielessä puolestaan perhettä tarkoittava sana семья muodostuu sanoista ‘seitsemän minua’.
Niin hauskoja kuin triviaalit kielien erikoisuudet ovatkin, liittyy kieliin myös ohittamaton tasa-arvokysymys. Englantia äidinkielenään puhuva voi kommunikoida laajalti ympäri maailmaa. Toisaalta me suomalaiset, jotka puhumme maailman mittakaavassa pientä kieltä, joudumme opettelemaan useita kieliä pärjätäksemme. Se voi olla uuvuttavaa, mutta myös valtava etuoikeus.
Maissa, joissa on laadukas kielenopetus, on valtavasti eri alojen osaajia. Heitä eivät voi pysäyttää edes kielimuurit, sillä koulutus murtaa ne. Toisaalta olen tavannut ukrainalaisen englanninopettajan, joka puhui huonompaa englantia kuin minä ala-asteella. Jopa Euroopan sisällä on ummikkoja, jotka puhuvat ja ymmärtävät vain omaa kieltään. Koska ihmiset eivät osaa kaivata laajempia näkökulmia, he tyytyvät omaan pieneen kielikuplaansa.
Jo edellä mainittu filosofi Wittgenstein sanoi myös: “Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.” Jos ihmisellä ei ole sanoja, hänen on pysyteltävä hiljaa. Siksi kieltenopiskelu on aina varma panostus tulevaisuuteen – ja myönnettäköön, näyttää erinomaiselta CV:ssä.
Maria Bešlić