Halusin kirjoittaa siitä, miten kukin voi lähipiirissään toteuttaa epäitsekkäitä toimintatapoja, eli tehdä niin sanottuja hyviä tekoja. Lähestyessäni asiaa mitä moninaisemmilta kanteilta päädyin aina vastaukseen, että kyllähän nämä jo tiedetään. Oli se sitten auttamista kauppakassien tyhjentämisessä, halkojen hakkaamisessa tai muuttoavussa, protukin tietää miten näyttää välittävänsä.

Entä jos ei tiedä, miten auttaa? Jokaiselle on ainakin kerran elämässään satttunut tilanne, jolloin kaverin apu on ollut paikallaan. Joskus pelkkä kysymys “voinko auttaa jotenkin?” voi päästää avun tarpeen juurille, mutta aina avun pyytäminenkään ei ole helppoa.

Etsiskellessäni vastausta näihin kysymyksiin kaveripiiristäni, yksi keskeinen keino nousi ylitse muiden: Paras tapa auttaa on olla läsnä. Läsnäolo voi toteutua kullekin suhteelle tyypillisellä tavalla, tarkoittaen vaikkapa yhteydenpitoa suhteelle sopivin väliajoin tai tukevan olkapään tarjoamista. Tärkeintä on kuitenkin, että ei ilmesty vain silloin kun tarve kaverille on näkyvin ja kuuluvin, vaan elämäntilanteesta huolimatta pyrkii olemaan saatavilla. Tällöin kynnys pienten ja vähäpätöisiltä tuntuvien asioiden jakamiseen madaltuu.

 


Hyvien tekojen joulukalenteri kokoaa 24 tapaa tehdä hyvää.