Kuvitellaan hetki, että Suomessa ja koko teollistuneessa maailmassa on olemassa kansanosa, jonka ala-arvoisuus on itsestäänselvyys kulttuurissamme. Tämä väestö on alistettu, ylenkatsottu ja rajoitettu. Itse asiassa tämä joukko on Yhdysvalloissa kaksi kertaa useampien rajoitusten alainen, kuin rikoksesta vankilassa istuva yksilö. Heillä ei ole läheskään kaikkia tavallisten kansalaisten oikeuksia, mutta heiltä odotetaan kunnioitusta valvojiaan kohtaan. Tälle kansanosalle on uskoteltu, että näin tilanteen tulee ollakin, ja he ovat sisäistäneet tämän jo varhaislapsuudesta. He uskovat tähän sosiaalisen hierarkian rakennelmaan niin vakaasti, että kun heistä tuntuu pahalta tai elämä ahdistaa, he katsovat peiliin ja kysyvät, mikä itsessä on vialla. Kukaan ei näe kahleitaan.

Juonenkäänne: kyseessä ei ole kuvitelma. Väheksytty kansanosa on niin kutsuttu ”nuoriso”. Se mekastava, holtiton, ajattelematon ja epäkohtelias. Se, joka on pidettävä aisoissa, jota on rajoitettava ja jonka odotetaan kunnioittavan vanhempiaan. Se, jota täytyy suojella itseltään, kehittymättömiltä aivoiltaan. Iskostaminen alisteiseen asemaan alkaa nuorena. Vanhempien kurinpidolliset toimet perustuvat usein mielivaltaisuuksiin, eikä niitä voida tai edes yritetä perustella. Nuorilta riistetään kaikki järkiperäisen väittelyn työkalut ja veto-oikeudet. Nuoren sosiaalista elämää rajoitetaan ”kohtuulliselta tuntuvilta” kotiintuloajoilla, ja mikäli hän ei näitä tottele, toimeenpannaan kotiaresti. Käytäntö, joka olisi rikos kaikkia 18 vuotta täyttäneitä kohtaan. Vapaudenriistosta saa Suomessa enintään kaksi vuotta vankeutta. Suomessa nuoren kaikki alkoholinkäyttö on kiellettyä, kuten on auton ajaminenkin. Alle täysi-ikäisillä ei ole äänioikeutta ja monet viihdetuotteet elokuvista peleihin ovat kiellettyjä. Nuori ei voi toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaasti. Alaikäinen ei voi hoitaa omia raha-asioitaan eikä ole täysivaltainen oikeussubjekti. Alaikäinen on holhouksenalainen, vajaavaltainen henkilö, jota koskevat oikeustoimet tekee joku muu.

Nuorista puhuttaessa on luonnollista puhua ”meistä aikuisista” ja ”noista nuorista”. Segregaatio on niin syvä, että voisi puhua modernista apartheidista. Liioittelen kenties, mutta vain sopivasti. Kaikki nuoret eivät tunne oloaan ahdistuneeksi, eivätkä kaikki vanhemmat ole tyranneja. Rajoittavat käytännöt eivät ole epäinhimillisiä tarkoituksella, eikä nuoria tahallaan katsota kieroon. Ihmisillä, myös nuorilla, sattuu vain olemaan tietty opittu kuva nuorista, nuorten stereotyyppisestä käyttäytymisestä, piti se sitten paikkansa tai ei. Nuorten elämää rajoittavat aikuiset ja järjestelmät tarkoittavat eittämättä hyvää, tai ainakin väittävät niin. Nuori kun ei tiedä maailmasta tarpeeksi, on naiivi, eikä hänen etuotsalohkonsa ole kehittynyt tarpeeksi hyvien päätösten tekemiseen. Peräänkuulutan kuitenkin tarkkaavaisuutta ja huomaavaisuutta. Tarkoitus voi olla hyvä, mutta jos se johtaa itsenäiseen ajatteluun kykenevän yksilön alentamiseen, tehdään väärin. Vai voisiko kukaan vanhempi kuvitella kohtelevansa työtoveriaan samalla lailla kuin jälkikasvuaan?

Jotta voitaisiin nähdä kulttuurimme hierarkian mielivalta, on erottelun loputtava. Antakaas kun autan: nuoret ovat kaiken empirian valossa kognitiivisesti aivan yhtä kyvykkäitä kuin aikuisetkin. Älykkyyden, tapahtumamuistin ja näkökyvyn saralla nuoret ovat aikuisia paljon kyvykkäämpiä. Aivojen koko on suurimmillaan ihmisen elinkaaren aikana 14-vuotiaana, mutta aivojen harmaan materian määrä vähenee koko elinkaaren aikana lapsuudesta vanhuuteen. Teinien aivoissa tapahtuvista muutoksista kerrottaessa unohdetaan mainita, että muutokset kestävät usein koko elämän ajan. Esimerkiksi aivojen oikean ja vasemman puoliskon yhdistävä osa kasvaa kenties nopeinten teini-iässä, mutta jatkaa kasvuaan vakaalla 4 prosentin kasvuvauhdilla ainakin yli 40 ikävuoden. Entä se kuuluisa etuotsalohko? Se kehittyy noin 25 ikävuoteen asti, mutta kukaan ei ole vielä pystynyt näyttämään, että se on todella syy ”teinien holtittomaan käyttäytymiseen”. Aivokuvantaminen ei pysty näyttämään syysuhdetta ja usein aivojen plastisuus tarkoittaa sitä, että metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kulttuuriantropologia on näyttänyt, että sellaista biologista aivoista johtuvaa välttämätöntä ilmiötä kuin ”harkitsemattomat teinit” tai ”kapinoivat teinit” ei esiinny globaalisti. 60 prosentissa esiteollisissa kulttuureissa ei ole sanaa nuoruudelle, ja nuoret ovat täysin ”kapinattomia”. Länsimaissakin ”nuoruuden ilmiö” on karkeasti sata vuotta vanha. Olkaa siis huoleti rakkaat nuoret lukijat, aivoissanne ei ole mitään vialla. Kulttuurissamme on.

Kun nuorille asetetaan yhä enemmän rajoja (teini-ikäisten käyttäytymistä rajoittavia lakeja oli Yhdysvalloissa vuonna 1990 20 kappaletta, vuonna 2000 niitä oli 140), kun heitä kohdellaan kuin eläimiä, ja kun heidät erotetaan täysin aikuisista, voi vain olettaa nuorten kapinoivan ja käyttäytyvän huonosti. Kulttuuriantropologia on yhtä lailla näyttänyt, että kun kulttuuriin tuodaan länsimainen vaikutus median ja koulujärjestelmien kautta, alkaa myös teinien oikkuilu. Länsimainen käsitys nuorista ja nuorten lisääntynyt keskinäinen ajanvietto selkeästi ruokkii kapinaa.

Tarjoankin vaihtoehtoa. Mitä jos nuoria kohdeltaisiin ihmisinä? Kun heille asetetaan rajoja, ne on osattava myös perustella. Nuorelle on annettava kaikki edellytykset toteuttaa itseään ja argumentoida vallankäyttäjiään vastaan. Kohtele nuorisoa kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan, kunnioitus synnyttää vastakunnioitusta. Tarjoa nuorelle tietoa sen sijasta, että rajoittaisit häntä tietämättömyyden varjolla. Prometheus-leirien kaltaisilla ”aikustumisleireillä” pääsee usein todistamaan sitä ihmettä, että nuoret käyttäytyvät hyvin, puhuvat viisaita ja todistavat olevansa kykeneviä kansalaisia tilanteessa kuin tilanteessa. Syy ei ole mystisessä ”aikuistumisriitissä”, vaan siinä, että nuoret kohdataan ilman rajoittavia valtasuhteita. Sellaisen täysivaltaisen ihmisyyden tunteen soisi useammallekin.