Protun hallitus on 17.9. olleessa kokouksessaan päättänyt esittää syyskokoukselle mahdollisuutta yhden yleiskokouksen malliin siirtymiseen. Tällä hetkellä Protussa järjestetään vuodessa kaksi yleiskokousta, joista toinen pidetään syksyllä ja toinen keväällä. Niiden yhteydessä on myös järjestetty seminaareja. Hallitus ei muodostanut aiheesta yhteistä kantaa, vaan se esittää syyskokoukselle kahta eniten hallituksen äänestyksessä ääniä saanutta vaihtoehtoa eli siirtymistä yhden kokouksen malliin ja pysymistä kahdessa yleiskokouksessa siten, että kevätkokous voitaisiin jatkossa järjestää myös toukokuussa.

Aiheesta oltiin järjestetty myös jäsenkysely, johon vastauksia oli tullut 82 kappaletta. Niissä äänet olivat jakautuneet lähes puoliksi.

Kysymys on herättänyt paljon keskustelua niin puolesta kuin vastaan. Yhden yleiskokouksen malli nähdään toimijoiden resursseja vapauttavana ja mahdollistaisi keväisin täysipainoisemman seminaarin tai vastaavan tapahtuman järjestämisen. Toisaalta sen nähdään heikentävän jäsenten demokraattisen osallistumisen mahdollisuuksia.

Koko hallituksen kokouksen päätösluettelon voi lukea kirjautumalla Protun sivuille jäsentunnuksilla:

https://www.protu.fi/jasenalue/materiaalipankki/paatosluettelo-hallituksen-kokouksesta-82016-1792016