Protun syyskokouksessa valittiin Protua jo kaksi kautta luotsannut Aatu Komsi uudelle kaudelle vuosiksi 2016-2017. Muiksi uusiksi hallituslaisiksi valittiin erovuoroisten tilalle Katariina Penttilä (72 ääntä), Santeri Laurila (58), Varpu Kurkilahti (53), Venla Hannuksela (52), Marko Korhonen (39), Kipe Vääriskoski (31) sekä Sasku Krestjanoff (26).

Uuden hallituksen myötä Protu-lehden riippumattomuus kasvaa lehden päätoimittaja Lauri Linnan hallituskauden päättyessä.

Paljon keskustelua herättäneessä kasvisruoka asiassa yleiskokous päätyi kannattamaan vaihtoehtoa, jossa kokit saavat jatkossa kaksipäiväisissä tapahtumissa (koulutukset, purkajaiset, seminaarit) päättää valmistavatko kasvisruoan lisäksi liharuokaa. Näin kokit voivat paremmin vaikuttaa omaan työmääräänsä valitsemalla kuinka monenlaista ruokaa tekevät.

Halua saada koulutuksissa liharuokaa kunnioitetaan kuitenkin samalla tavalla kuin kaikkia muitakin ruokavalioita. Kirjoittamalla toiveen lihaa sisältävästä ruoasta ruokavaliotietoihin, voi varmistaa, että saa liharuokaa koulutuksissa ja muissa kaksipäiväisissä tapahtumissa jatkossakin. Pelkkä tieto siitä, että on sekasyöjä, ei tähän kuitenkaan riitä.