PäätoimittajaMuistan kuinka tullessani mukaan Protuun käytiin kiivaasti keskustelua aktiiveista ja riviprotuista. Asiasta kirjoitettiin lehteen kolumneja ja muistan itsekin käyneeni usean kahvipöytäkeskustelun aihepiiristä. Sen sijaan en muista tultiinko asiassa mihinkään lopputulokseen. Saman teeman ympärillä käyty keskustelu on kuitenkin jatkunut ja esimerkiksi viime syksyn syyskokouksessa jäsenistölle tiedottaminen ja hallituksen tuominen lähemmäksi jäsenistöä oli kova sana.

Tällä hetkellä järjestössä keskustellaan paljon tapahtumissa tarjottavasta ruoasta ja viikon päästä syyskokouksessa asiasta käytävästä äänestyksestä. Olen yllättänyt siitä kuinka paljon kiinnostusta kyseinen aihe on herättänyt. Itselleni äänestyksen lopputulos ei merkitse kovinkaan paljoa. Yhdistyksemme ei juuri muutu kävi miten tahansa.

Sen sijaan olen iloinen siitä, että Protussa on teemoja, jotka herättävät tunteita. Olen iloinen siitä, että järjestömme sisällä on julkista keskustelua. Tämä ei ole mikään itsestään selvyys. Keskustelu on merkki siitä, että asioista ei päätetä pienessä piirissä. Se on myös merkki siitä, että järjestömme on monelle niin rakas, että sen linjoista todella välitetään ja niihin halutaan vaikuttaa. Hajanaisen joukon sijasta olemme yhteisö.

Olen myös iloinen siitä, että kävi miten tahansa, keskustelu aihepiirin ympärillä ei ikinä ole loppuun käsitelty. Järjestömme luonteeseen kuuluu utelias pohdinta, jossa harvoin saavutetaan lopullista vastausta.