1: Auta neulomalla – anna lämpöä asunnottomille

1.12.2014 klo 00:00

”Eräänä talvena, kovilla pakkasilla, katselin surullisena kodittomia henkilöitä, jotka kulkivat rikkinäisissä kengissä ilman sukkia. Eräälle herralle, jonka tapasin lähes päivittäin, annoin tekemäni villasukat. Hän ilahtui. Jäin miettimään voisinko jollain tapaa auttaa muitakin ilman asuntoa olevia? Vaikka eleeni oli pieni, oli sillä merkitystä kyseiselle henkilölle.”

Näin kirjoittaa Jenni Hanén ”Auta neulomalla – anna lämpöä asunnottomille” Facebook-ryhmässä. Kyseessä on projekti, jonka ideana on kannustaa ihmisiä neulomaan tai lahjoittamaan lämpimiä vaatteita asunnottomille talven kylmyyden varalle. Neulomukset ja lahjoitukset toimitetaan Hietaniemen palvelukeskukseen ja sieltä suoraan asunnottomille.

Hanén perusti ryhmän syksyllä 2013, mutta projekti sai alkunsa jo puolitoista vuotta aikaisemmin. Ensimmäinen lahjoituspaketti toimitettiin Hietaniemeen jouluaaton aattona 2012.

Lisätietoja saat projektin Facebook-ryhmästä. Ryhmä on julkinen.

Seuraava paketti toimitetaan Hietaniemeen tulevana jouluaattona!

 


Hyvien tekojen joulukalenteri kokoaa 24 tapaa tehdä hyvää.

Jutun kommentointiaika on päättynyt

1 kommentti juttuun “1: Auta neulomalla – anna lämpöä asunnottomille”

  1. Kaisa Haverinen kirjoitti:

    Kiitos hyvästä vinkistä! Hienoa, Jenni! :)

    Jos käsityöintoa riittää, niin hyväntekeväisyysneuleita voi tehdä myös kirjastojen järjestämissä Novellikoukku-tapaamisissa. Näitä järjestetään ainakin useissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa noin kerran kuussa. Paikalla on aina joku lukemassa novelleja ääneen, ja hyväntekeväisyysneuleita voi tehdä lahjoituslangoista. Itse olen nauttinut näistä keskittyneistä ja rauhallisista kaksituntisista todella paljon parin vuoden aikana!

    Linkki Novellikoukun kuvaukseen:
    http://www.kirjastot.fi/fi/node/1186

    Linkki pk-seudun HelMet-kirjastojen tapahtumahakuun:
    http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Tapahtumat?s=novellikoukku