Blogit
Ikkunoita.  

Ihmisen pienuus, avaruuden suuruus ja Interstellar

22.11.2014 klo 15:18
Interstellar_film_poster

Aluksi sanottakoon, että olen jo jonkin aikaa miettinyt suhtautumistani juonipaljastuksiin eli spoilereihin mietinnöissäni. Olen asiaa vältellyt ja pyrkinyt pysymään jollain harmaalla alueella, mutta nyt minun on spoilattava tavallista enemmän pystyäkseni aiheesta puhumaan. En kuitenkaan haluaisi aloittaa jokaista kirjoitustani spoilerivaroituksella, mutta toisaalta haluaisin, että jokainen pystyy näitä pelotta lukemaan, jopa elokuvaa näkemättömät mutta siitä kiinnostuneet.

No, miettimisestä huolimatta, en päätynyt mihinkään ratkaisuun, mutta tosiaan tällä kertaa saattaa elokuvasta paljastua hieman tavallista enemmän.

Osa lapsuudestani kului Isaac Asimovin mainioiden scifi-kirjojen parissa. Ehkä tästä johtuen sydämessäni on aina ollut paikka hyvälle, älykkäälle scifille. Nykyaikana ei sellaisia kovin usein tule vastaan, ja kun sellainen tapaus saapuu teattereihin, niin olen innoissani. Valitettavasti useimmat viime aikojen scifi-elokuvat ovat olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä; Prometheus, Elysium, jne. Hyviä yrityksiä kaikki, mutta syystä tai toisesta kokonaisuus ei ole pysynyt kasassa tai ajatus mukana. Siltikin, olen niille paljon antanut anteeksi, sillä kuten sanottua, genren elokuvat ovat nykyään harvassa, joten niitä harvojakin on tuettava.

Pari viikkoa sitten teattereihin saapui Christopher Nolanin Interstellar, joka sekin on valitettavasti pettymys ja elokuva, joka ei ihan pysy kasassa. Näin siis minusta, mutta Interstellar on ollut mielipiteitä jakava teos. Jotkut pitävät paljon, jotkut eivät. Kuulun itse siis jälkimmäisiin.

Interstellar olisi voinut olla elokuva ihmisen pienuudesta avaruuden äärettömyydessä. Se ei oikeastaan ole elokuva siitä, mutta pitkään katsellessani minusta siltä tuntui. Päähenkilö Cooper on matkalla galaksin toiseen päähän madonreiän kautta, ja ei luultavasti tule näkemään enää lapsiaan, koska etäisyydet ovat niin pitkiä ja ajan luonne itsessään niin toisenlaista muualla, että lapset ovat saattaneet kuolla vanhuuteen ennen kuin Cooper ehtii takaisin maapallolle. Äärettömyyteen ja sen yli on kuitenkin mentävä, jotta ihmiskunta pelastuisi, varasuunnitelmana mukana on ihmisalkioita, joista voi alkaa kasvattamaan kokonaan uutta ihmiskuntaa, jos retkikunta ei ehdi ajoissa takaisin. Äärimmäisen mielenkiintoisia ajatuksia minusta. Elokuvan hienoin kohtaus on, kun osa retkikunnasta saapuu planeetalta, jossa, sijainnistaan musta-aukon reunalla johtuen, aika kuluu paljon hitaammin. Cooper kavereineen on planeetalla muutaman tunnin, mutta planeetan kiertoradalla aikaa on kulunut yksi 20 vuotta. Hieno kohtaus jossa draama syntyy universumimme käsittämättömyydestä.

Ihmisen pienuuden tajuaa viimeistään avaruuden äärellä, ja siksi se on meitä niin pitkään kiinnostanutkin, vaikka hädin tuskin kykenemme sitä ymmärtämään.

Melkein kuka tahansa pystyy sanomaan kuinka pitkä matka on yksi metri. Yhden kilometrin arvioinnissa tulee jo heittoa. Entä tuhat kilometriä? Valovuosi on niin pitkä matka meille, ettemme me pysty sitä oikeasti edes ymmärtämään, millään tasolla. Ja avaruudesta puhuttaessa puhutaan helposti kymmenistä tuhansista valovuosista. Skaala on ihmisymmärryksen toisella puolen. Silti meilläkin on tutkijoita jotka näitä asioita työkseen joka päivä tutkivat. Ja välimatkat ovat varmasti yksi selkeimpiä asioita universumissamme. Jos me emme välttämättä ymmärrä, mitä meille tuttu ihminen meidän edessämme yrittää oikein sanoa, miten voisimme ymmärtää maailmankaikkeutta. Mutta se tekeekin siitä kaikesta niin mielenkiintoista. Mielikuvituksemme ei kirjaimellisesti riitä siihen mitä me olemme löytäneet ja tulemme löytämään. On hienoa, kuinka jotain niin suurenmoista kuin universumi voi olla olemassa ja kuinka me saamme sen ihmeellisyyksiä tutkia, vaikka tutkimiselle ei luultavasti koskaan tulisikaan loppua.

Interstellar parhaimpina hetkinään koskettaa juuri tätä ihmisymmärryksen ulkona olevaa aluetta. Kuinka pieniä me olemme ja kuinka hämmästyttävä universumi onkaan. Se on hieno saavutus scifi-elokuvalta, vaikka Interstellarin tapauksessa kokonaisuus tosiaan rakoilee ja elokuva eksyy tunteelliseen Hollywood-juustoon, avaruuden ihmeellisyyksien sijaan.

Ihminen lensi ensimmäistä kertaa vuonna 1903. 58 vuotta myöhemmin, ihminen lensi jo avaruudessa. Paljon voi tapahtua lyhyessä ajassa, ihmistenkin mittakaavalla.