Järjestölehden pahin vihollinen on se itse. Ympäröivä maailma uhkaa sitä vain välillisesti, sillä järjestön kautta lehden rahoitus on pääsääntöisesti turvattua. Mainosten tai tilaajien hankkiminen ei siis ole samanlainen kohtalonkysymys kuin itsenäisille lehdille.

Sen sijaan järjestölehti on tuomittu jatkuvaan identiteettikriisiin: Kuinka paljon on oltava vain järjestötiedote? Kuinka paljon on pyrittävä olemaan laadukas aikakauslehti? Kuinka paljon järjestöä on suotavaa kritisoida ja kuinka paljon toimia sen äänenkannattajana?

Identiteetin ratkaiseminen on kohtalonkysymys. Jos sitä ei pysty ratkaisemaan, lehti ei pysty etenemään. Pahimmillaan identiteettiongelmat tuhoavat lehden.

Mitä enemmän lehti on laadukas aikakauslehti, sitä hankalampaa sen on oikeuttaa olemassaoloaan lehteä julkaisevalle järjestölle. Sitä helpompi lehti on nähdä vain suurena kulueränä. Sitä lehti nimittäin usein on: paino- ja postituskulut ovat suuria. Kriisin iskiessä ne ovat helppo leikkauskohde. SDP:n vaalitappion jälkeen leikkuriin joutui sen puoluelehti Demokraatti, jonka ilmestymiskerrat romahtavat neljästä yhteen viikossa.

Toisaalta mitä enemmän kyse on pelkästä tiedotteesta tai järjestön sisäisistä kuulumisista, sitä vähemmän mielekästä lehden tekeminen on. Sitä enemmän kyse on markkinoinnista ja journalismille kintaalla viittaamisesta. Sitä vähemmän kyse on lehdestä tai ainakaan lehdestä, jota viitsittäisiin lukea.

Identiteettikriisin voi kokeilla ratkaista monenlaisilla tavoilla. Voi olla kuten Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema Ylioppilaslehti, joka pyrkii olemaan taustaansa suurempi. Toisaalta voi olla kuten puoluelehti, joka uutisoi kaikesta, mutta kertoo myös mitä järjestökentällä tapahtuu.

Protu-lehdessä olen yrittänyt jatkaa sillä keskitiellä, jolla lehti on ennenkin kulkenut. Noin kolmasosa lehdestä on kertomuksia Protusta, sen sisällä käytävää keskustelua ja henkilökuvia toiminnassamme mukana olevista ihmisistä. Loput sivuista ovat jotain, jonka voisi kuvitella kiinnostavan myös heitä, jotka eivät järjestössämme toimi.

Yleisesti olen kokenut, että lehdestä pidetään. Tosin välillä toivotaan lisää aktiivitoimijoista kertovia juttuja. Ja toisaalta taas toivotaan journalistisempia juttuja – aina feminismin haaroista poliitikkojen haastatteluihin. Pyrimme vastaamaan kaikkiin toiveisiin siinä määrin kuin se on sivumäärien puitteissa mahdollista.

Mutta oikeastaan Protu-lehden identiteettikriisi ei ole niin vakava kuin monen muun lehden. Lehtemme on pääasiassa nuorten toimijoidemme tekemä. Se edistää jo itsessään yhdistyksemme tavoitteita, uteliasta pohdintaa ja aikuistumiskoulutusta.