Minulla on ratkaisu sukupuolten tasa-arvo-ongelmaan: lakataan kaikki tiedostamasta ihmisen sukupuoli siellä, missä sillä ei ole mitään merkitystä. Aletaan nähdä ihmiset persoonina ja yksilöinä, joilla ei ole velvollisuutta edustaa suurempaa ryhmää, johon heidät yhdistää mahdollisesti vain anatominen rakenne.

En tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi ryhtyä sukupuolineutraaliksi niin oman identiteettinsä rakentamisessa kuin kumppaninsa etsinnässä. Ne ovat hyviä esimerkkejä siitä, milloin sukupuolella on väliä: jotkut sattuvat biologiansa takia viehättymään vain tietystä sukupuolesta.

Ensimmäinen fakta, joka itsestään tulee kertoa nimen jälkeen, on sukupuoli. Se on ensimmäinen ja pakollinen kysymys joka ainoassa tilastoinnissa ja kyselyssä, jonka olen joutunut elämäni aikana täyttämään. Tutkimustuloksissa sitten hämmästellään, miten naiset ja miehet taas eroavatkaan tässä ja tässä asiassa.

Ymmärrän toki, että ihmisten lokerointi on tapa tuoda järjestystä kaoottiseen maailmaan. Joskus olisi kuitenkin hyvä pysähtyä pohtimaan tuon järjestyksen hintaa. Yksilöiden välinen kommunikointi on tarpeeksi vaikeaa muutenkin ilman stereotypioita siitä, miten naiset eivät ikinä sano sitä, mitä todella tarkoittavat ja kuinka miehillä ei ole tunteita, tai ainakaan niistä ei tule puhua.

Ihmiset ovat yllättävän samanlaisia. Suurin osa meistä näkee, kuulee, haistaa, maistaa ja tuntee samoin aistein. Etsimme maailmasta mielihyvää, tunnemme halua tulla hyväksytyksi ja kaipaamme välittämistä niiltä, joista itse välitämme. Meihin kaikkiin on lyöty parasta ennen –päivämäärä ja kuoleman jälkeinen suuri tuntematon on yhtä epävarma jokaiselle. Kukaan meistä ei ole Venuksesta tai Marsista, vaan kaikki ovat tulleet tähän maailmaan äitiensä kohduista, enemmän tai vähemmän samalla tavalla.

Mitä enemmän tuijotamme toistemme eroavaisuuksia, sitä varmemmin tulemme sokeaksi sille, mikä meitä yhdistää.

One thought on “Kolumni: Jospa olisimme kaikki vain ihmisiä”
  1. Hyvä teksti, haluan vain puuttua yhteen kohtaan. Ei kai kukaan biologiansa vuoksi viehäty jommasta kummasta sukupuolesta? Poistamalla sanat “biologiansa vuoksi”, lause ottaa huomioon esim. Biseksuaalit ja panromantikot. Kiitos aihevalinnasta, tuli hyvä mieli!

Comments are closed.