Keskustelua kehulapuista

Artikkelit  Järjestö  
9.11.2015 klo 16:07

Protun keskusteluryhmässä Facebookissa heräsi leirikesän jälkeen jälleen keskustelu kehulapuista ja niiden kirjoittamiseen liittyvistä paineista, kun Elmo ja Kalle Mustonen latasivat sivuille provosoivaksi tarkoitetun ”Yleisen kaavan kehulappujen suunnitteluun”. Kaavan mukaan kehulapun rakenne voisi olla ”Tervehdys, kehu, jokin yhteinen kokemus, toinen kehu, jokin hyvä läppä ja lopetus”. Kaavassa annettiin myös neuvoja, miten kehua esimerkiksi leiriläistä, joka ei koskaan sano mitään: hän on hyvä kuuntelija ja antaa paljon tilaa.

Kyseinen kaava paljastui vitsiksi, mutta en itse nähnyt sen rakenteessa mitään pahaa, vaikka ominaisuuksien valheellinen vääntely negatiivisista positiivisiksi on tietysti kyseenalaista. Myönnän käyttäneeni omassakin leirinvedossani tänä kesänä valmiiksi jäsenneltyä mallia kirjoittaessani kehulappuja. Tottakai jokaisen leiriläiseni ja tiimiläiseni kohdalla kirjoitin juuri hänelle, hänen henkilökohtaisia hyviä ominaisuuksiaan pohtien, mutta valmiiksi mietitty rakenne helpotti tekstin sujuvaa kirjoittamista.

En muutenkaan täysin ymmärrä, miksi kehulappujen kirjoittamisen vaikeus pyörii protujen vakiokeskusteluissa. Kyseessä ovat kuitenkin kehulaput, monen viestin kokonaisuus, eikä kukaan tule tavaamaan juuri minun raapustamaani kirjettä kuin pääsykoekirjaa. Itsekin olen tiimiläisenä ja kouluttajana saanut kehulapuissa ja palautteessa hyvinkin mielenkiintoisia yksittäisiä viestejä, jotka olen nähnyt parhaaksi ohittaa naurahduksella, analysoimatta enempää.

Kyynisyys ja tunne, ettei ”peruskehuja” voi enää tiimiläisenä kirjoittaa johtuu mielestäni siitä, että kokeneisuuden kautta tiimiläiset ovat keränneet vuosien varrella paljon palautetta itsestään. Jos on lukenut ja kuullut jo kymmeniä kertoja lapuistaan ja palautteistaan samat asiat, ei haluaisi toistaa niitä muille. Tiimiläiseltä unohtuu kuitenkin se, että kokemus on leiriläisille ensimmäinen. Uskon nimittäin, että harva leiriläinen on koskaan saanut kirjallista palautetta positiivisista persoonapiirteistään aikaisemmin. Siksi jo pelkkä rehellinen ”Olet kiva ja on ollut mukavaa tutustua sinuun” välittää jo paljon.

Keskustelusta unohtuu myös usein se, etteivät kaikki vain ole hyviä ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Jos kaavat, muistiinpanot, adjektiivilistat ja vanhojen lappujen selailu auttavat jotakuta, miksi hänen kirjoittamat laput pitäisi tuomita epäaidommiksi? Luovuutta kehulappujen perusidean suhteen voisi myös vapauttaa: jos kirjoittamisen sijaan luontevampi ilmaisu löytyy vaikka piirtämisestä, musiikista tai origamien taittelusta, miksi mukavaa leirimuistoa ei voisi toteuttaa niilläkin keinoin?