Olin hiljattain päättyneillä Kirjamessuilla paneelikeskustelijana toimittajien Ina Mikkolan, Sandra Lampun ja bloggaaja Melissa Mäntylän kanssa. Paneeli oli KirjaKallion, eli Kallion lukiolaisten järjestämä. Päädyin paneeliin, koska kirjakalliolaiset toivoivat saavansa jonkun Protu-leirejä vetäneen mukaan keskustelemaan.

Paneelin aiheena oli median nuorille aiheuttama paine: onko pakko olla seksikäs? Kysymykseen on helppo vastata henkilökohtaisesti: ei ole pakko, mutta saa olla. Media tarjoaa monia keinoja etsiä ja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, mutta siihen ei ole mikään pakko ottaa osaa. Silti on vaikea sanoa, miten median vastuunottoa kapean seksikkyyskuvan toistamisesta voisi kasvattaa. Ratkaisukeinojen keksiminen vaatii pidempää keskustelua.

Aiheeseen liittyy vahvaa paradoksaalisuutta. Seksillä voi kaupata kaikkea, joten näemme joka päivä kaupallista seksikkyyttä. Ei-kaupallisesta, arkielämän seksikkyydestä on kuitenkin vaikeampaa puhua eikä se ole yhtä lailla esillä. Ristiriitaista on myös se, miten paljon avoimesti seksistä puhuvat julkisuuden naishenkilöt kokevat seksuaalista häirintää. Häiriköijät ovat ilmeisen kiinnostuneita seksistä, koska he lukevat näitä juttuja ja lähettelevät niiden kirjoittajille asiattomia viestejä. Kuitenkin häirinnän vuoksi harva julkisuuden henkilö uskaltautuu puhumaan seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista. Kirjakalliolaisetkin olivat pyytäneet paneelipuhujiksi johtotehtävissä toimivia toimittajia, mutta eivät olleet onnistuneet.

Seksin ja seksuaalisuuden käsittelyyn mediassa liittyy myös normalisointia. Monella meistä on samanlainen käsitys siitä, mikä on ”valtavirtaseksikästä”, mutta se, mitä itse pidämme seksikkäänä, vaihtelee paljon kokijasta riippuen. Näemme mediassa, miten seksikkyys yhdistetään hoikkaan, karvattomaan ja valkoihoiseen vartaloon. Vakiintuneessa kahden ihmisen (hetero)parisuhteessa harrastettua vaniljaseksiä pidetään tavallisena seksinä. Kaikki sen ulkopuolelle jäävä seksuaalinen toiminta saattaa taas olla epäilyttävää, itsetunnolle vahingollista kokeilua. Tietenkin ihmiset harrastavat paljon seksuaalista toimintaa, joka jättää henkisiä arpia. Silti kaiken omasta seksin harrastamisesta ja seksuaalisuuden toteuttamisesta poikkeavan toiminnan leimaaminen vaaralliseksi on kapeakatseista ja julmaa.

Mielestäni on tärkeää tarjota niin nuorille kuin aikuisillekin vielä enemmän mahdollisuuksia keskustella avoimesti seksistä hyväksyvässä ilmapiirissä. Ymmärrän, että aihe on herkkä ja intiimi, mutta ilman rehellistä vuorovaikutusta median muokkaamat ajatuksemme ”valtavirtaseksikkyydestä” ja ”normaalista seksistä” ruokkivat häpeää, itseinhoa ja vieraantumisen tunnetta. Media-alan toimijoiden tulisi tarttua käsittelytapoihin, jotka ovat voimaannuttavia ja kannustavat nuoria ymmärtämään, että he voivat olla aktiivisia toimijoita ja päättäjiä oman seksielämänsä suhteen. Se ei tule toteutumaan etenkään, jos media asettaa toistuvasti yhden sukupuolen passiiviseen objektin asemaan.