Viimeinen päivä protua. Tunnelmat ovat mahtavat, mutta samalla surulliset ja melankoliset. Päivä on ollut täynnä kirjoitusta ja leiriajan muistelua. Olemme kirjoituksen lomassa käyneet keskusteluja utopiasta, dystopiasta, omista peloista ja unelmista, tulevaisuudesta, menneisyydestä sekä nykyhetkestä. Olemme kirjoittaneet kehukirjeitä jokaiselle leiriläiselle, sekä itsellemme kirjeen ensivuodelle.

Kehukirjeet
Kehukirjeet

Ensimmäisenä päivänä protulla aika meni hitaasti, mutta nyt se on vain kiihdyttänyt vauhtiaan ja menee meidän ohitsemme huomaamatta. Edessämme on vielä viimeinen saunailta ja itkujen täyttämä loppujuhla. Ihmisistä protuleirillä on tullut meille kaikille tärkeitä, ja on vaikea lähteä pois meidän pienestä Vaherma-kuplastamme. Halu tutustua ihmisiin ja jatkaa leiriä on suuri, eikä aika tunnu millään riittävän kaikkeen. Onneksi protuleirin loppu ei ole lopun alku, vaan alun loppu.

image

 

Vielä pari hyppyä,

Amanda, Margaret, Oona & Oili

Sarjassa Vahermajärven 2.8 – 9.8 leirin leiriläiset kertovat lehdessä päivä päivältä kuulumisistaan.