Blogit
Joonas Lehtola  

TV:n kulta-aika

29.4.2015 klo 09:58

Elämme televisiosarjojen kulta-aikaa. Mad Men, The Sopranos, Breaking Bad, Shield – lain varjolla ja The Wire-Langalla ovat osoittaneet pitkän tarinankerronnan parhaimmat puolet. Siinä missä elokuvateollisuus on Yhdysvalloissa kuoleva laji, televisiokanavat kuten HBO, Showtime, FX ja AMC voivat enemmän kuin hyvin. Viime vuoden elokuvista top-10 katsotuimmista elokuvista Yhdysvalloissa oli vain yksi tehty kokonaan alkuperäisen idean pohjalta (Interstellar). Muut elokuvat listalla olivat BoxMojo.comin mukaan joko uudelleenversiointeja, rebootteja, jatko-osia tai esi-osia.

TV-sarjojen etu on jo sen perusideassa. Sen sijaan että seuraisimme tiettyjä hahmoja vain kahden tunnin ajan, pääsemme tutustumaan, syventymään ja kiintymään heihin usean jakson ja tuotantokauden ajan. Tarinan henkilöitä on enemmän ja pääjuonelle ei niin tärkeitä sivujuonia. Suurin etu elokuvateollisuuteen verrattuna on kuitenkin riskinotto. Kaupallisestikin hyvin hataralla pohjalla olevista ideoista voi tulla parhaimmassa tapauksissa jymymenestyksiä.

Nykyisessä mallissa showrunner on kuningas tv-maailmassa, yhdistelmä tuottajaa ja ohjaajaa. Hän päättää sarjan juonen, tyylin ja hyväksyttää jokaisen oman tv-sarjansa jakson sekunnilleen. Hän seuraa kuvauspaikan tapahtumia vaikka ei itse olisikaan ohjaamassa jaksoa ja tekee yhteistyötä jakson ohjaajan kanssa luovasti parhaimman ratkaisun saamiseksi.

Hyvä esimerkki televisiosarjojen voitosta elokuvan ylitse on viime vuonna HBO:lla ensi-iltansa saanut True Detective. Sarjan päähenkilöitä esittivät Matthew McConaughey ja Woody Harrelson, kaksi kuuluista Hollywoodin filmitähteä. True Detectiven läpimurron myötä on odotettavissa että yhä suurempi joukko A-luokan tähtiä on siirtymässä isolta kankaalta pienelle ruudulle. Suuri syy televisiosarjojen suosioon on myös Netflixin, HBO GO:n ja Amazon Primen kaltaisten suoratoistopalveluiden käytön yleistyminen. Mahdollisuus katsoa kokonaisia sarjoja peräkanaa tunnin, 45 minuutin tai puolen tunnin erissä ja lopettaa silloin kun haluaa on paljon helpompaa katsojalle kuin esimerkiksi kahden ja puolen tunnin elokuvaa katsoessa.

Tässä uudessa buumissa on myös ongelmia. Joitakin tv-sarjoja on venytetty suosion takia niin pitkälle, että alkukausien hohto on kadonnut kokonaan pakotettujen juonenkäänteiden, vaihdettujen showrunnereiden ja näyttelijöiden myötä sarjan tunnelma on muuttunut radikaalisti huonompaan suuntaan tai hahmoja kehitetään yllättävään suuntaan. Esimerkkejä tällaisista sarjoista ovat esimerkiksi Sons Of Anarchy, The Walking Dead ja Dexter.

Ongelmana ovat myös tv-sarjojen päähenkilöt. Tv-sarjoissa näkyy vähän tai ei ollenkaan etnisiä tai seksuaalisia vähemmistöjä. Jos heitä sarjassa muuten olisikin, niin he hyvin harvoin saavat päähenkilöksi kuvailtavaa asemaa. Suurin koodin noudattaja on How I Met Your Mother? (Ensisilmäyksellä on virallinen suomenkielinen nimi, mutten halua käyttää sitä.) Vaikka HIMYM onkin todella hyvä kuvaus elämästä taitepisteissä, häiritsee itseäni steriili ja puhtaan ”valkoinen” maailma jossa 20–30-vuotiaat opiskelijat etsivät rinnalleen pelkkiä valkoihoisia kauniita/komeita naisia/miehiä.

TV:n kulta-aika ei siis ole aivan ongelmaton käsite, mutta tilanne paranee koko ajan. Esimerkiksi Orange Is The New Black ja Girls ovat ottaneet haltuun television maskuliinisilta monimutkaisilta hahmoilta tuoden tilalle monimutkaisten sisäisten ja ulkoisten ongelmien kanssa painivia tarkoin piirrettyjä ihmisiä. Ajan myötä myös muutkin valtavirran katseilta poissaolleet aiheet tulevat toivottavasti esille.

Arvostelu: Six Feet Under

Fisherien perheen patriarkka Nathaniel kuolee auto-onnettomuudessa. Sarjan tapahtumat kuvastavat Fisherien perheenjäsenien- kolmen lapsen ja vaimon- hidasta mutta vääjäämätöntä parantumista yllättävästä tragediasta.

Mikä tekee tästä sarjasta sitten niin erikoisen? Vaikka Mullan Alla ei olekaan ajan trendeille olennaisesti vauhdikas, syventää se katsojan esittelemiinsä hahmoihin sellaisella aitoudella, että he voisivat olla oikeasta elämästä revittyjä. Tulet katsoessasi nauramaan, itkemään ja miettimään hiljaisuudessa samojen asioiden perään, mitä me ja Fisherien perhe ”televisiomaailmassa” kokee: kuolemaa, elämää, rakkautta, seksiä, menettämistä, vanhentumista… Sarjan viimeistä jaksoa pidetään myös yleisesti televisiohistorian parhaimpana finaalijaksona.

”This is some f–ked-up way to make a living, you know that?”