Kello on 05.55 ja kännykkääni asentama herätyskello pärähtää soimaan. Suljen herätyskellon ja kuin automaattisesti siirryn tarkistamaan mitä yön aikana on tapahtunut. Kyse ei suinkaan ole siitä, että avaisin netin välityksellä jonkin uutispalvelun ja tarkistaisin oikeat uutiset, ehei niiden sijaan siirryn Whats Appiin, Snapchattiin ja jos aika vain riittää niin myös muihin sosiaalisen median palveluihin.
Kello 06.00 nousen sängystä ylös ja jätän puhelimen rauhaan.
07.15 istun autossa matkalla kouluun, viimeistään tässä vaiheessa tarkistan loput some-palvelut eli Instagramin, Facebookin ja sähköpostin.
Päivän aikana puhelimeen sataa ilmoituksia erilaisista viesteistä ja muut sovellukset täyttyvät muiden ihmisten julkaisuista, jotka on tietenkin pakko lukea ja katsoa, ettei vain jää mistään paitsi.
Illalla ennen nukkumaan menoa vilkaisen vielä viimeisen kerran niitä samoja sovelluksia, jotka tulen tarkastamaan myös aamulla. Vasta tämän jälkeen rupean nukkumaan.
Omien ystävieni kanssa keskustellessa olen tullut siihen tulokseen, että melkein kaikki nykypäivän ihmiset ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia sosiaalisesta mediasta. Tai ainakin he luovat itselleen tarpeen olla jatkuvassa kontaktissa muihin ihmisiin verkon välityksellä. Olisi helppoa saarnata siitä kuinka me nykyajan ihmiset kommunikoimme liian vähän kasvotusten ja niin edelleen, mutta haluaisin nostaa aiheesta esille myös uuden puolen, josta olisi minun mielestäni hyvä puhua ihan yleisesti enemmänkin varsinkin aktiiviprotuen kanssa.
Protun ansiosta monelle protulle on kertynyt ystäviä, jotka asuvat usein hyvin kaukana. Pitkän välimatkan takia some on usein helpoin tapa pitää yhteyttä. Kuinka usein kuitenkaan puhutaan siitä, millainen yhteydenpito somessa on esimerkiksi leiriläisen ja leirin vetäjän välillä ok?
Miten suureksi osaksi apparin, ohjaajan tai kouluttajan kannattaa päästää leiriläinen tai koulutettava omaa some-elämäänsä?
Rajoja kannattaa miettiä sen mukaan, mitä netissä julkaisee. Yhdellekään leiriläiselle tuskin on harmia siitä, jos hän kuulee ohjaajansa muuttavan uudelle paikkakunnalle (ellei ohjaaja sitten itse halua pitää asioita omana tietonaan) mutta ihan kaikkea leiriläisten ei tarvitse tietää, aivan samaan tapaan kuten kukaan ei varmaankaan halua tulevan työnantajansa tai sukulaistensa näkevän kaikkea.
Valitettavasti ajattelemattomuutta tulee joskus todistettua. Kyse ei välttämättä edes aina ole siitä, että asian kaikille jakamisessa olisi mitään mautonta. Pointtina on enemmän se että onko kaikkea välttämättä pakko jakaa kaikille? Vaikka somessa tuleekin vietettyä paljon aikaa ja se on monenlaisena osana elämää ei siitä kuitenkaan kannata tehdä paikkaa jossa koko elämä näkyy.
Miten tiedämme ettemme vahingossa toimi mauttomallta tavalla? Minä antaisin asiasta neuvoksi, että niistä asioista joita julkaisee netissä tulisi voida keskustella luontevasti kenen kanssa tahansa, jos siis on laittanut asiat nettiin kenen tahansa nähtäväksi.