Ensi vuoden syyskokouksessa pääsemme jälleen valitsemaan Protulle uuden puheenjohtajan. Protua silloin kuuden vuoden ajan luotsannut Aatu Komsi ei aio enää asettua ehdolle. Protu tulee siis saamaan viidennen puheenjohtajansa. Toistaiseksi kukaan ei ole asettunut ehdolle kilpailemaan tästä Protun näkyvimmästä ja vaikutusvaltaisimmasta toimesta.

Kysyimme lukijoiltamme täysin epätieteellisellä kyselyllä kuka voisi olla yhdistyksemme seuraava puheenjohtaja.

Vastauksia saimme kokonaiset 57 kappaletta. Niistä suuri osa oli annettu ilmeisen kieli poskessa, joten mitään johtopäätöksiä kyselystä ei voine vetää.

Eniten ääniä saivat:

Aatu Komsi 7 ääntä

Santeri Laurila 5 ääntä

Kekkonen 5 ääntä

Anna-Maarit Ahvenainen 3 ääntä

Katariina Penttilä 3 ääntä

Heta Hölttä 2 ääntä

Timo Ikonen 2 ääntä

Jesse Örö 2 ääntä

Osa vastaajista ei nähnyt kuolevaisen valitsemista mahdollisena, vaan myös muun muassa ylijumala Zeus sai yhdeltä vastaajalta kannatusta.

Eräs vastaaja myös haluaisi selvästi saada aikaan muutosta Protusta olevaan yleiseen mielikuvaan kannattamalla puheenjohtajaksi Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkystä myös yhdistyksemme  johtoon.

Protun ensimmäinen puheenjohtaja Eikka Huotari sai kannatusta vastaajalta, joka toivoi tätä palaamaan eläkkeeltä korjaamaan Komsin aikaansaamat tuhotyöt. Lehden toimituksessa tällaisia tuhotöitä ei ainakaan olla havaittu ja ihmettelemmekin mistä mahtaa olla kyse.

Joku toiveikas esitti myös allekirjoittanutta lehden päätoimittaja Lauri Linnaa puheenjohtajaksi. Kiitän luottamuksesta!

Toisaalta myös koko puheenjohtajan valitseminen asetettiin kyseenalaiseksi ja eräs vastaaja kommentoikin: “En kannata hierarkista ryhmittymistä, joten mielestäni puheenjohtajuudesta pitäisi luopua kokonaan ja siirtyä konsensus-kokoustamiseen.”

Jäämme odottamaan vaalin tuloksia jännityksellä!

Näin kysely toteutettiin:

Teimme verkkokyselyn, jossa kysyimme: “Kuka mielestäsi tulisi valita Protun seuraavaksi puheenjohtajaksi?” Mitään valmiita vastausvaihtoehtoja emme antaneet. Verkkokysely julkaistiin Protun Facebookissa olevassa keskusteluryhmässä ja lehden Facebook-sivulla.