Vaikka asia on vaikea ja aiheuttanee kiivastakin mielipiteiden vaihtoa, olen iloinen siitä, että keskustelu Protun tapahtumien ruokalinjauksista on syyskokouksen asialistalla. Nykyinen tilanne, jossa kokit on ohjeistettu tarjoamaan tapahtumissa lihavaihtoehto ilman että linjauksesta on käyty kunnollista periaatteellista keskustelua, ei sovi Protun nykyiseen toimintakulttuuriin. Päätettiin syyskokouksessa asiasta mitä tahansa, kokkityöryhmä ansaitsee kiitoksen asian nostamisesta keskusteluun ja hallitus linjauksen tuomisesta jäsenistön päätettäväksi.

Itse kannatan vaihtoehtoa, jossa viikonlopun mittaisissa tapahtumissa tarjotaan lähtökohtaisesti ainoastaan kasvisruokavaihtoehto. Keskustelussa on tullut esille huoli siitä, että muut kuin kasvisruokavaliota noudattavat eivät tällaisen linjauksen myötä kokisi olevansa tervetulleita mukaan toimintaan. Tämä on surullista ja haluan ainakin omalta osaltani tuoda esille, että tarkoitukseni ei ole hyökätä ketään vastaan ottamalla kantaa lihatarjoilun vähentämisen puolesta. Lisäksi korostan, että en halua vähätellä allergioita tai muita terveydellisiä syitä, joiden vuoksi eläinperäisten tuotteiden vähentäminen voi toisille olla vaikeampaa. Ymmärtääkseni kasvisruoalla tarkoitetaan tässä keskustelussa lakto-ovo-vegetaristista ruokaa, joka tarjoaa täysin vegaanista ruokavaliota enemmän vaihtoehtoja, jos esimerkiksi kasvikunnan proteiininlähteet eivät sovi. Tässä vaiheessa keskustellaan viikonlopun mittaisten tapahtumien ruokatarjoilusta, enkä ole koskaan kuullut, että muun kuin liharuoan nauttimisesta viikonlopun ajan olisi terveydellistä haittaa. Mutta keneltäkään ei tietenkään voida edellyttää terveydentilaansa liittyvien seikkojen selvittämistä julkisessa keskustelussa. Erityisruokavaliota tarvitsevia voidaan toivottavasti jatkossakin kohdella asiallisesti ja hienotunteisesti niin, että kenenkään osallistuminen Protun toimintaan ei jää ruokavaliosta kiinni.

Keskustelu tuntuu helposti kääntyvän taisteluksi erilaisten identiteettien välillä – itseään muka parempina ihmisinä pitävät kasvissyöjähipit vastaan lihaa syövät tavikset. Toivon, että tästä päästäisiin jo eteenpäin. Hyväksyvä ilmapiiri on Protussa tärkeä tavoite, ja leireillä tulee olla hyvin varovainen sen suhteen, miten kriittikkiä erilaisia elämäntapoja ja arvovalintoja kohtaan ilmaistaan. Viikonlopputapahtumat, kuten koulutukset ja seminaarit, on kuitenkin suunnattu jo aikuistumisleirin käyneille tai muuten aikuisille ihmisille. Aikuisuuteen kuuluu kestää arvostelua omia valintoja kohtaan ja ymmärtää, että kaikki kritiikki ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi. Lihantuotannon ympäristövaikutukset ja tuotantoeläinten huonot olot ovat viime aikoina olleet paljon esillä. Myös monet sekaruokavaliota noudattavat tiedostavat lihantuotannon ongelmat ja pyrkivät vähentämään lihansyöntiä, vaikka eivät syystä tai toisesta olekaan valmiita siirtymään kokonaan kasvisruokavalioon.

Lisäksi kasvissyöntiä koskevassa keskustelussa (sekä Protussa että muualla) esiintyy usein ajatus, että lihaa sisältävä sekaruokavalio on neutraali lähtökohta ja pelkän kasvisruoan valitseminen ideologinen kannanotto. Näen kuitenkin asian niin, että lihan ostaminen ja syöminen on sekin aktiivinen valinta ja kannanotto sellaisten arvojen puolesta, joita pidän kyseenalaisina ja huonosti Protun tavoitteiden kanssa yhteensopivina. Ohjeistamalla liharuoan tarjoamiseen Protu osaltaan edistää ilmastonmuutosta, luonnonvarojen tuhlausta ja tuotantoeläinten julmaa kohtelua. Sitoutumattomuuden ei tarvitse merkitä välinpitämättömyyttä ja silmien sulkemista valintojen seurauksilta.

Globaalit ympäristöongelmat koskettavat meitä kaikkia ja vaativat tarkastelemaan kriittisesti tottumuksia, joita moni vielä tässä vaiheessa pitää itsestäänselvyyksinä. Liharuoan tarjoamisen vähentäminen lienee suurin yksittäinen askel, jolla Protu voi vähentää toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormaa. Kasvisruokalinjaus ei kuitenkaan sulje pois muita tapoja tehdä toiminnasta ympäristölle vähemmän vahingollista, ja kuulen mielelläni jatkossa muitakin rakentavia ehdotuksia aiheesta.

15.11.2015
Riina Arffman

2 thoughts on “Lihan ostaminen ja syöminen on aktiivinen valinta ja kannanotto sellaisten arvojen puolesta, joita pidän kyseenalaisina”
  1. Minusta on naiivia väittää lihansyöntiä aktiiviseksi valinnaksi. Syön lihaa koska se on helpompaa ja aktiivinen valinta olisi miettiä joka kauppareissulla mitä ostan.

    Aivan yhtälailla minkä tahansa kulutuskulttuurin osa-alueen tukeminen aiheuttaa ympäristöhaittoja, mutta mihin vedetään raja ja kenen toimesta? On hyvä puhua siitä miten omat valinnat vaikuttavat mutta saarnaaminen ei minusta johda mihinkään.

    Kasvissyönti on hieno valinta mutta juuri tällaisilla väittämillä ylläpidetään kuvaa ituhipeistä jotka pitävät itseään muita parempina. Tässä on myös iso syy jonka takia en ole vuosiin halunnut olla protussa mukana, tuntuu että keskustelu tukahtuu oikeista arvoista saarnaamiseen.

    1. Jos perustelet lihansyöntiäsi sillä, että se on helpompaa niin eikö silloin juuri vain kasvisruoan tarjoaminen koulutuksissa olisi hyvä ratkaisu? Sehän on selvästi helpompaa ja halvempaa tarjota vain yksi ruoka. Olen kyllä samaa mieltä että saarnaaminen on ärsyttävää ja valitettavan yleistä, itsekin siihen silloin tällöin lipsahdan. Mutta pelkän kasvisruoan tarjoamisen ei tarvitse olla saarnaamista, se voi olla käytännön valinta.

Comments are closed.