Hyvinvoinnin, vapauden ja tuottavuuden vihollinen numero kaksi on julkisessa keskustelussa virkamieskunta. Usein se kuitenkin häviää mörölle, joka saa pääkirjoituksissa parhaimmillaankin osakseen olla menneen maailman riippakivi.

Tuona menneisyyden haamuna pidetään Ay-liikettä.

Ammattiyhdistysliikkeen sanotaan vievän meidät tuhoon enkä osaa sanoa sen kansantaloudellisista vaikutuksista mitään uutta. Mutta se on varma, että yksittäisen työntekijän Ay-liike useimmiten pelastaa.

Vähälle huomiolle jäänyt puoli liittoon kuulumisessa on se, että jäsenyys ammattiliitossa on harvoja keinoja saada vakuutus työstä aiheutuviin oikeudenkäyntikuluihin. Kotivakuutuksissa olevat oikeusturvavakuutukset eivät nimittäin kata työhön liittyvien riita-asioiden oikeudenkäyntikuluja.

Tämä ei ole mikään pikkuseikka aina vain oikeudellistuvassa maailmassamme. Kaikki voi tällä hetkellä olla hyvin, mutta mikään ei takaa, ettei työpaikalla syntyisi ristiriitoja. Ja voi esimerkiksi se palkkakin jäädä tulematta tilille. Ilman liiton tukea voi oikeuksistaan kiinnipitäminen tulla kalliiksi.

Lisäksi Ay-liike tekee edelleen sitä samaa työtä mitä ennenkin ja mistä meidän on kiittäminen niin vuosilomiamme kuin palkkatasoamme. Se pitää työntekijöiden puolta työnantajien mielivaltaa vastaan.

Lähteet:

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2009/07/20/ala-luota-oikeusturvavakuutukseen/200916438/139
http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimustiedonantoja-sarja/QGfOxvyWV/93_k_r_j_oikeuksien.pdf