Suuntaan paikkaan, jossa Joensuun paikallisprotun, JoePro:n pitäisi kokoontua. On pilvistä ja koleaa. Moottoritie metelöi lähellä. Ilmassa haisee bensa ja pakokaasut. Olen eksyksissä.

Eksyksissä

On sunnuntai aamupäivä, juna lähestyy hiljalleen Joensuun rautatieasemaa mukanaan yksi protu. Paikallisen alkamiseen on aikaa ja ehdin kierrellä Joensuun keskustassa. Liikkeet ovat suljettuina ja kadut tyhjillään. Ensivaikutelma keskustasta on pieni ja ruma. Tiet ja talot ovat rakennettu ruutukaavan mukaan ja suuri osa vanhoista rakennuksista on korvattu 70-luvun betoniblokeilla. Ankeutta kuitenkin piristää pilvien läpi puskeva auringonvalo ja sieltä täältä esiin nousevat vanhat puutalot.

Toukokuussa Protun paikallisjaosto aloitti projektin, jossa neljä paikallisjaostolaista kävisi kaikki Suomen Protun paikallisryhmät läpi. Ensimmäisenä on vuorossa Joensuu. Joensuun paikallista on kutsuttu Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti kokoontuneeksi paikalliseksi. Jo pari vuotta sitä on vetänyt Olga Kilpeläinen, jonka kotona paikallinen myös kokoontuu.

Vieressäni jököttää vain meijeri ja edessäni tie, joka näyttäisi päättyvän moottoritiehen. Onneksi sentään saan soitettua Olgalle, joka ohjastaa minut oikealle tielle. Hetken harhailtuani edessäni avautuu idyllinen puutaloalue kuin suoraan vanhoista kirjoista. Kaikkein vähiten tällaiseen alueeseen odottaisi törmäävän keskellä teollisuusaluetta. Täällä yhteisöllisyys loistaa olemassaolollaan ja naapurit aina auttelevat toisiaan arjen pienissä askareissa, Olga kertoo jälkeenpäin.

Vihdoin löytäessäni Olgan hämärään eteiseen, minut toivotetaan tervetulleeksi. Paikalla on itseni lisäksi vain kaksi muuta henkilöä. Olga ja vielä viime vuonna Olgan kanssa paikallista vetänyt Seela Sulkko, joka joutui lopettamaan paikal¬lisvetämisen muutettuaan toiselle paikkakunnalle. Sama kohtalo uhkaa myös Olgaa ja sen myötä koko paikallista. Jatkajaa toiminnalle ei ole vielä löytynyt ja tämä kerta saattaa jäädä viimeiseksi ennen paikallisvuoden päättävää kevätretkeä.

CIMG4385 (1)

Odottelemme hetken aikaa vielä muita ihmisiä. Maalailemme uhkakuvia, että miten meidän käykään, jos muita kävijöitä ei tule. Istumme alas ja juomme teetä. Olga kaivaa esiin pehmolelut korvaamaan puuttuvia kävijöitä, jotta ainakin näyttäisi siltä, että paikalla olisi enemmän väkeä. Yhden ihmisen vielä saavuttua paikalle, Olga aloittaa paikallisen Mitä kuuluu -kierroksella, jossa kerrotaan itsestä ja vastataan joka kerta vaihtuvaan kysymykseen. Tällä kertaa se on: ”mikä kodinkone olisit”. Vastauksia tulee leivänpaahtimesta lämpöpatteriin. Tunnelma on rento ja välitön. Kierroksen jälkeen siirrymme keskusteluun, jossa on tarkoituksena pohtia mihin yhteisöihin itse kuuluu. Tilaan laskeutuu syvä hiljaisuus, kun ihmiset alkavat piirtämään yhteisöjään saamilleen papereille. Purettaessa kaikki kuuntelevat ja keskittyvät. Ulkopuolisesta maailmasta muistuttavat vain jääkaapin hurina ja moottorin pauhu taka-alalla. Jonkun kännykkä piippaa − pyydetään anteeksi ja jatketaan.

Pian syvä tunnelma kuitenkin pintapuolistuu, kun alamme miettiä paikallisen kevätretkeä. Olga ehdottaa grillausta ja muut yhtyvät ajatukseen. Samalla minulle tarjoutuu oiva tilaisuus kysyä muutama kysymys Olgalta.
1. Jos paikallisellasi olisi tunnuslause, mikä se olisi?
a. Paikallisen pyhä kolminaisuus: tee, kuulumiset ja keskustelu
2. Mikä on parasta paikallisessa
a. Olga: Keskustelut
b. Pari kertaa paikallisessa käynyt Aida Piirainen: huolettomuus ja avoimuus kaikkia kohtaan.
3. Mitä haluaisitte kysyä seuraavalta turneen kohteelta?
a. Jos olisitte joku kodinkone, mikä kodinkone olisitte?
b. Jos olisit väri, mikä väri olisit?
c. Jos olisit laulu, mikä laulu olisit?
Loppuaika jutellaan mukavia ja ihmetellään helsinkiläisiä, kun leikkivät paikallisessa. Joensuussa kun ei leikitä − johtuen kenties kävijämäärän vähyydestä. Keskustelu jatkuu tv-sarjoihin, tunnelma on erittäin mukava ja huoleton.

Kaikkiaan Joensuun paikallinen oli avoin ja mukava pienuudestaan huolimatta. Paikallisesta jäi mieleen erityisesti ympäristö ja se, että kuinka paljon voidaankin tehdä paikallisessa, vaikka ihmisiä on hädin tuskin kahta enempää.