Joinakin viime vuosina olen tuntenut oloni yleiskokouksissa hieman ulkopuoliseksi enkä ole erityisemmin viihtynyt. Tällä kertaa kuitenkin viihdyin. Syynä oli se, että olimme Oulussa emmekä Helsingissä, jossa itse asun. Helsingissä ei ole mitään vikaa, mutta käsitin, että omaan asennoitumiseeni se vaikutti suuresti. Kun kokoukseen on joutunut matkaamaan ja tietää, että siellä tulee olemaan alusta loppuun, siihen asennoituu paljon paremmin. Uusiin ihmisiin tulee miltei pakosti tutustuttua, joten siitä jaksaa iloita. Kun ei ole helppoa mahdollisuutta karata, heittäytyy paljon paremmin seminaarin ohjelmiin.

Yleiskokouksissa on mukana tekemässä tärkeitä päätöksiä. Niiden keskustelut on nähtävissä eräänlaisena keskustelukulttuurimme kenraaliharjoituksena: kuinka hyvin pystymme kommunikoimaan silloin, kun kyse on pohdinnan lisäksi aidoista päätöksistä? Tämän eteen voisimme jatkossa nähdä vielä enemmänkin vaivaa.

Lisäksi yleiskokoukset ovat kuitenkin mahdollisuus tutustua siihen millaisia ihmisiä järjestössämme on. Yleiskokouksissa järjestömme on läsnä aidoimmillaan. Siellä on parempi mahdollisuus kuin milloinkaan muulloin tutustua eri puolilta Suomea tulleisiin protuihin ajan kanssa. Ja koska siellä päätetään järjestömme tärkeimmistä asioista, on ihmisiin tutustuminen, heidän ymmärtämisensä ja hyvä suhtautuminen tärkeämpää kuin missään. Tähän yleiskokous antaa myös loistavan mahdollisuuden. Pitää vain olla liikkeellä avoimin mielin ja muistaa, ettei kannata klikkiytyä niiden kanssa, joita näkee muutenkin.