Blogit
Ikkunoita.  

Formaatit, sarjat ja Hobbitti

5.1.2015 klo 19:13
The_Hobbit_-_The_Battle_of_the_Five_Armies

Aina välillä näitä kirjoittaessani mietin, haluanko kertoa asioista vai haluanko kertoa elokuvista. Näiden välillä tasapainoilu ei ole helppoa. Alunperin idea oli kertoa asioista elokuvien kautta, mutta alasta kiinnostuneena ihmisenä joskus menen enemmän elokuvien analysoimiseen kuin mihinkään muuhun. Tämä taitaa olla niitä kertoja.

Tarinaa kertoessa on hyvä välillä miettiä, missä muodossa tarina toimii parhaiten. Jokainen formaatti palvelee erilaisia tarkoituperiä ja hyvä formaatti palvelee tarinaa. Täydellisenä esimerkkinä on alkuvuoden tv-tapaus True Detective, 8-osainen sarja, jonka jokaisen osan jälkeen internetissä käynnistyi viikon kestänyt spekulaatiomylly, joka kääntyi uudelle vaihteelle joka kerta kun uusi jakso ilmestyessään kumosi tai todisti teorioita ja ylipäätään heitti lisää bensaa faniteorioiden liekkeihin. True Detective tarinana oli parempi, kun kaikki joutuivat odottamaan viikon uutta jaksoa, jonka aikana kaikennäköiset kuvitelmat tarinan päätöksestä ehtivät hiljaa kehittyä mielessämme. Sellaiseksi se oli suunniteltukin, hämärine referensseineen ja juoniaukkoineen kaikkineen.

Jotkut tarinat toimivat 4-tuntisina elokuvina, jotkut vain puolitoistatuntisina. Jotkut ovat parempia lyhytsarjoina, jotkut useampia kausia kattavina tv-eepoksina. Joskus on parempi katsoa useampi jakso putkeen, joskus odottaminen lisää tarinan arvoa. Jotkut toimivat parhaiten paperilla, jotkut teatterin lavalla, jotkut filmillä. Tiedä formaattisi, kuuluisi hyvän tarinankertojan neuvo.

Sama pätee tarinoiden ulkopuolellakin. Tuleeko pointtini parhaiten esille sarkastisessa vai viattoman rehellisessä kontekstissa? Miten kerron parhaiten sen, mitä minulla on sanottavaa, sitä miettii niin mainostaja, pörssiyrityksen johtaja kuin leirinvetäjäkin.

Miten tämä kaikki liittyy Hobittiin? Hobitti oli elokuvasarja, joka ei tiennyt formaattiaan, ja lopulta ei tiennyt mitä tarinaakaan oli kertomassa.

Monet varmasti tietävät, että alunperin Hobitti-elokuvia piti tulla noin kaksi, tai oikeastaan puolitoista, koska jälkimmäisen elokuvan piti toimia myös “siltana” Sormusten herra-trilogiaan. Sittemmin tarina laajeni täyteen kahteen ja lopulta kolmeen elokuvaan.

Hobitti-elokuvat saivat pituudestaan kovaa kritiikkiä alusta lähtien, ja kritiikki ei ollut aiheetonta. Itse yritin antaa elokuville mahdollisuuden ja koin tarpeelliseksi nähdä ensin kaikki elokuvat, ennen kuin antaisin tuomioni. Sisälläni kyti ajatus, että kun kaikki tarinan osaset ovat kasassa, niin silloin vasta elokuvat näyttävät todelliset kasvonsa.

Tämä jo kertoo, että formaattivalinta oli Hobitille väärä. Se julkaistiin kolmena elokuvana, mutta se ei tuntunut missään vaiheessa kolmelta kokonaiselta elokuvalta. Se tuntui yhdeltä elokuvalta, joka oli hajotettu kolmeen osaan, jossa yhdessä osassa on kaikki alut, toisessa osassa kaikki jatkot ja viimeisessä osassa kaikki ratkaisut. Katsoimme tarinan alun, odotimme vuoden, katsoimme jatkoa, odotimme vuoden, katsoimme loppuratkaisun.

Tarinaa ei oltu alunperin kirjoitettu sitä kestämään, eikä se sitä kestänytkään. Hobitti-elokuvat turvotettiin niin isoiksi ja venytettiin niin pitkälle ajanjaksolle, etteivät ne tienneet mikä niiden tarina edes oli. Juonilinjoja ja hahmoja oli liikaa ja monet olivat liian samanarvoisia keskenään, ettei katsojakaan tiennyt mikä oli tärkeää. En tiedä vieläkään, kuka oli elokuvasarjan pääpahis.

Aina kun siirrytään yhdestä tarinaformaatista (kuten kirja) toiseen (kuten elokuva) on oltava erityisen tarkka. Sormusten herroja pidettiin pitkään elokuvakelvottomana teoksena, kunnes Peter Jackson osoitti arvostelijansa vääriksi ja aikoinaan rohkeilla mutta perustelluilla ratkaisuillaan käänsi tarinan valkokankaalle. Hobitti ei sinänsä ollut helpompi satumaisen luonteensa ja rakenteensa vuoksi ja asiaa ei helpottanut, että Hobitti-elokuvatrilogia, toisin kuin kirja, oli jatko-osa Sormusten herra -elokuville, ja siten osittain niiden tyylin kahlitsema. Vaikka lähdemateriaali olisi vaatinut suurta tunnelmanmuutosta kepeämpään suuntaan, sitä ei elokuville voinut sallia.

Mutta formaattihypyssään Hobitti-sarja hukkasi sekä alkuperänsä että kohteensa. Se ei osannut olla hauskan koheltava, muttei myöskään vakavastiotettava. Se ei tiennyt mikä on tärkeää, mikä ei, kun kaikki oli yhtälailla paisutettua. Se oli yksi tarina, joka oli halkaistu kolmeksi, yrittäen olla samanaikaisesti sekä yhtenäinen trilogia että kolme itsenäistä elokuvaa ja myös osa suurempaa saagaa johon kuului kokonaan toinen trilogia. Se oli pieni lastensatu ja suuri ja tärkeä epookki.

Mitä tästä kaikesta voimme ottaa opiksi, muihinkin elämän osa-alueisiin? Tiedä mitä haluat kertoa ja miten se on parasta kertoa. Se mikä on hyvä keskustelu voi olla huono leikki.