Viime viikonloppuna oli Protun syyskokous. Siellä hyväksyttiin yhdistyksen talousarvio ja toimintasuunnitelma ensi vuodelle sekä valittiin uudet hallituslaiset erovuoroisten tilalle. Voi kuulostaa tylsältä, mutta on hyvä muistaa, että todellisuudessa tämä tarkoitti yhdistyksen ensivuoden toiminnasta päättämistä. Päätettiin mitä tehdään ja millä tavalla. Päätettiin myös siitä, ketkä käyttävät ylintä valtaa kokousten välillä.

Kokoukseen osallistui suurin piirtein 50 protua. Se on ihan hyvä määrä, kun ottaa huomioon, että yleiskokous on pitkä ja paikoin puuduttava kokous. Toisaalta tämä joukko sai käyttää valtaa kaikkien muiden edestä.

Kun ensi kerralla mietit, kannattaako kokoukseen tulla, on hyvä muistaa, että Protumme suunta voi olla sinun äänestäsi kiinni.

Malliesimerkkinä tästä on syyskokouksemme päätös jäsenmaksuluokista.

Vastoin hallituksen pohjaesitystä yleiskokous päätti äänin 17–14, että seuraavana vuonna jäsenmaksu on vähävaraisille henkilöjäsenille 25 euroa ja muille 35 euroa. Tämä päätös vaikuttaa todennäköisesti sinuunkin Protun jäsenenä. Ja ennen kaikkea jäämme odottamaan mitä tämä merkitsee Protulle. Tarkkoja laskelmia siitä, kuinka suuri osa jäsenistöstä maksaa alemman ja kuinka paljon ylemmän mukaan, on mahdotonta tehdä. Toiveena myös on, että päätös osaltaan tekisi yhdistyksessä pysymisen helpommaksi.

Mutta se on varmaa, että nyt jäsenmaksussamme otetaan huomioon ihmisten taloudellinen tilanne. Kyseessä on oikeudenmukaisuuden voitto.

Syyskokouksen päätökset löytyvät täältä:

https://www.protu.fi/jasenalue/materiaalipankki/syyskokouksen-2014-materiaali